Anna

Moikka!
Tällaista olisi taas tarjolla.
Tasotestit
terhi(miuku)fysiotalli(piste)fi
tai 0500919405
Tasotesti Karhuhalli torstai 29.2.2024

Testaajana toimii Anne-Mari Sandell. Testin kesto on noin 45–60 min. Kerrallaan testataan 2–3 juoksijaa. Testiajat alustavasti klo 16, 17, 18 ja 19 (tarvittessa klo 15). Ilmoita mihin ryhmään toivot/ tai milloin ei sovi. Ryhmiä pyritään tekemään toiveiden ja vauhtien mukaan.

Testaus tapahtuu juosten, 1 km:n pätkissä. Kilometrin juoksun jälkeen kirjataan ylös syke ja mitataan pienellä pistolla sormenpäästä laktaattiarvo. Tulokset kirjataan joka mittauskerta. Ensimmäinen kilometri juostaan rauhallisesti, hitaan, palauttavan juoksun vauhtia. Jokaisella kilometrillä vauhtia nostetaan.

Testin hinta 70 €/osallistuja. Sisältäen testin ja kirjallisen palautteen.

Valmistautuminen:

- Ennen testiä olisi hyvä olla 2–3 suhteellisen kevyttä harjoittelua

- Ota mukaan oma, toimiva sykemittari. Jos siihen ei ole mahdollisuutta, ilmoita asiasta hyvissä ajoin etukäteen.

- Testi alkaa hitaalla vauhdilla, joten siihen ei tarvitse etukäteen paljoa verkata.

- Laita ilmoittautumisen mukaan jokin tulos lähiajalta, josta voidaan arvioida kilometrivauhtia, näin pääset aloittamaan testin itsellesi sopivasta vauhdista ja saman vauhtisia kavereita.

Terkuin

Terhi

Jouni

Tästä olikin aikaisemmin täällä keskustelua. Meillä ei ole 29.2. omaa vuoroa.

 

Jengivaatteiden maksu 31.1. mennessä

Jarno

Mites tuo seuravaatteiden maksu muuten suoritetaan?

Jouni

Maksun voi suorittaa seuran tilille: FI 44 5037 0520 0655 47
Viitenumero: 1119

Maksun määrä löytyy tästä:
https://docs.google.com/spreadsheets/d/1L-3EiFrOSDCbw6mXjdtYWsRcf58xTzQrFFU2j2UFqA8/edit?usp=sharing

Maksulla ei ole kiire, 31.1.2024 mennessä.

Jouni

Hyvin onkin jo maksuja tullut, nostan ylös tämän ketjun kun eräpäivä lähestyy.

Jarno

En pääse tänään siihen suunnittelupalaveriin,olen töissä. Taulukkoon kirjasin itseni talkoohommaan. Ja muistinvirkistykseksi ne S-ryhmän lippalakit on mulla säilössä.

Jouni

Eilen oli hallissa jopa 11 APK-maratoonaria, huikea määrä, tämän lisäksi oli jokunen Tarmon juoksija (3?)

Marko

Juhan kanssa sovittu pussukan toimittamisesta omistajalleen.

Juha

Lähdetään Auliksen kanssa bilettämään Espanjaan - niin ainakin Porisperessä taidettiin sopia :)

Jouni

Onnittelut, kova aika!

Juha

kiitokset. Ihan nappi suoritus oli omaan panostukseen nähden. Vähän ennen starttia alkoi harmittamaan ettei ollut enempää tullut harjoiteltua. Syksyn treenit eli "valmistautuminen kisaan" sisälsi pari pitempää 21km lenkkiä, yhden 47min kympin hallissa ja muutoman vetoharjoitukseksi luettavan mattojuoksun. Muuten satunnaista lenkkeilyä viikottain.
Tiesinkin että jalat alkavat painamaan jossain vaiheessa juoksun aikana, ehkä 30km jälkeen ajattelin. Käytän juoksunopeutena km/h yksiköitä ja ennen juoksua suunnittelin että jos menisi 14kmh nopeutta niin sillä pääsisi 3h pintaan sopivasti (3*14km). Eka puolikas menikin ihan hurmiossa kun porukkaa oli n.8000. Tähän määrään kuului myös puolikkaan juoksijat jotka starttasivat samaan aikaan ja reittikin oli sama.
Ei tarvinnut odottaa 30 kilsaan asti että jaloissa tuntui vaan se alkoikin jo 25km kohdalla.. Onneksi keskinopeus näytti 14.2 ja syke pysyi 25 alle maksimin. Ajattelin että on varaa antaa nopeuden vähän laskea ettei vaan kramppaa mistään. Sitten siirryinkin nopeuden orjallisesta noudattamisesta pitämään sykkeen alle 160 ja nauttien rennosta menosta muuten. En kuitenkaan missään nimessä ajatellut 3h aikaa tai ennätyksen tekemistä.
Geelejä oli mukana 6 kpl joita otin 5-6 km välein.
Oli ekaa kertaa käytössä geelivyö josta repelin pusseja yhtään katsomatta miten ne siellä on.
36 km jälkeen jalat alkoi painamaan v-mäisen paljon ja tuntui ettei energiaakaan ollut enää jäljellä,
piti ottaa viimeinen juotava 60ml energiageeli vyöstä että sai tarvittavan loppuboostin.. mutta harmikseni se olikin pudonnut kun vyö oli löystynyt juoksussa ja oli hiestä märkä. Tähän asti pelkillä vesillä mennyt ja niillä 5:llä geelillä. Sitten alkoikin jäljellä olevilta juomapisteiltä urheilujuoman etsintä mutta ainoastaan vedestä oli kyltti ja muilla pöydillä ei mitään kylttejä. Niitä tarjoavat lapsetkin olivat hiljaa tai puhuivat vaan espanjaa joten ei apua niistä. Onneksi jossain oli appelsiininpaloja joten niitä vedin aika monta..
Reitti muuten oli helppo ja nopea. Alusta oli kovaa ja uudet pomppukengät auttoivat menoa. Reitin alkuosa oli lähinnnä rantakatuja ja toinen puoli mentiin kaikkia hienoja nähtävyyksiä pitkin aika siksakkia kaupungissa. Suosittelen tapahtumaa kyllä lämpimästi. Paljon porukkaa, paljon kannustajia reitin varrella ja monenmoista soittajaa siellä täällä. Ja riittävästi selkiä joka tasoiselle juoksijalle.
..täältä tähän :)